PAIMION KESÄTEATTERI FACEBOOKISSA

Paimion kesäteatterin Facebook-sivuille tästä

Paimion Kesäteatteri

Paimion Kesäteatterin kotisivut

2012 | Emoa etsimässä

 

Emoa etsimässä

 

Emoa etsimässä

Paimion Nuorisoteatteri pureutuu ajankohtaiseen ja samalla ajattomaan aiheeseen uudessa näytelmässä ”Emoa etsimässä”. Näytelmä kertoo erilaisuudesta ja sen hyväksymisestä. Nuoret ovat itse kirjoittaneet näytelmän yhdessä ohjaaja Sini Sarmaston kansa. Tyylitelty esitys saattaa katsojan matkalle nykynuorten elämään ja valottaa vallitsevia stereotypioita. Näytelmää voikin suositella paitsi nuorille, myös heidän vanhemmilleen ja muille aikuisille, sillä näytelmän kautta nuorten maailma avautuu mielenkiintoisella tavalla. Mukana näytelmässä on 12 yläkoulu- ja luokio-ikäistä nuorta. Näytelmän suositusikäraja on 11 vuotta.

 

On vuosi 2500 ja erilaisuus on kadonnut. Maailmaa hallitsee yhdenmukainen käyttäytyminen ja pukeutuminen. Suuret johtajat ovat alistaneet ihmiset toimimaan halunsa mukaan. Kaikki on entuudestaan tuttua ja mikään ei enää tunnu miltään. Ihmisiä alkaa kuitenkin vaivata tunne, että jotain puuttuu ja asiat voisivat olla toisin. Anarkia nostaa päätään ja muutama tiedonhaluinen ihminen päättää poiketa kaavasta ja matkustaa aikakoneella menneisyyteen ottamaan selvää, miten asiat ennen olivat, tarkoituksenaan tehdä maailmastaan miellyttävämpi paikka elää.

Saavuttuaan vuoteen 2012 he näkevät erilaisuutta, tuota maailmaa rikastavaa asiaa, mikä joskus on myös vaikea ja kipeä. He pääsevät tutustumaan nykynuorisokulttuuriin kohdatessaan blondeja, pissiksiä, es jonneja, tarkkislaisia, nörttejä, hikareita, hevareita, gootteja ja emoja. Palatessaan jälleen omaan aikaansa, he ovat saaneet täyslaidallisen vaikutteita. Mihin se johtaa? Emo löytyy, mutta mitä siitä seuraa? Miten käy suurten johtajien?

 

Esitykset:

pe 23.11. 2012 klo 18.00

su 25.11.2012 klo 16.00

pe 30.11.2012 klo 18.00

Paimion lapsi- ja nuorisoteatterissa osoitteessa Apilatie 10, Paimio.

Lisäksi kolme päiväesitystä Paimion yläkoulun oppilaille maanantaina 26.11.2012

 

Liput:

Liput 5 € (alle 20-vuotiaat) & 10 € (yli 20-vuotiaat)

LIPPUVARAUKSET: p. 050-5537 317 tai suoraan ovelta

www.paimionkesateatteri.fi

http://www.facebook.com/events/338832992882657/