PAIMION KESÄTEATTERI FACEBOOKISSA

Paimion kesäteatterin Facebook-sivuille tästä

Paimion Kesäteatteri

Paimion Kesäteatterin kotisivut

MYRSKYLUODON MAIJA

Paimion Kesäteatteri esitti kesällä 2011 rakastetun musikaalin Myrskyluodon Maija. Näytelmä keräsi kaikkien aikojen ennätysyleisön - 5 953 katsojaa.

Myrskyluodon Maijan näytöskausi oli 1.-22.7.2011. Erinomaisesti sujunut näytöskausi koki ikävän takaiskun toiseksi viimeisessä esityksessä 21.7., jolloin näytös jouduttiin perumaan ukkoskuuron aiheuttaman sähkökatkon vuoksi. Ilman peruutusta katsojamäärä olisi noussut reilusti yli 6 000 katsojan.

Myrskyluodon Maija on juurevaa ja elävää kansankuvausta. Anni Blomqvist kirjoitti omista
kokemuksistaan, eletystä oikeasta elämästä. Siksi hänen tarinansa tulee lähelle. Siinä
hehkuu rakkaus ja kunnioitus niin ihmisten välillä kuin myös suhteessa luontoon.

Me suomalaiset olemme tottuneet elämään luonnosta ja luonnon kanssa. Olemme
myös oppineet, että varsinkin meri on ihmistä voimakkaampi. Sen kanssa ei kannata
lähteä kilpasille. Meri antaa ja ottaa. Myrskyluodolla elämisen ehdot ovat monesti
ankarat, mutta siitä ei lannistuta! Siellä eletään täyttä elämää suruineen ja iloineen!

Myrskyluodon Maijan tapahtumia siivittää Matti Puurtisen säveltämä musiikki.
Mieleen jäävät soimaan tarttuvat ja herkät melodiat. Musiikilla ja juonta eteenpäin
vievillä lauluilla on esityksessä merkittävä osa.

Lokalahtelaissyntyinen, nykyään Seinäjoen kaupunginteatterissa työskentelevä Eija-
Irmeli Lahti vastasi ohjauksesta, visuaalisesta suunnittelusta ja koreografiasta. Eija-
Irmeli Lahti on vuosien mittaan kouluttanut ja ohjannut erilaisia ja erikokoisia ryhmiä
ympäröivässä maakunnassa.

 

käsikirjoitus     Jussi Helminen (Anni Blomqvistin romaanisarjan pohjalta)

musiikki     Matti Puurtinen

ohjaus     Eija-Irmeli Lahti

musiikin ohjaus ja sovitus     Outi Ollila

puvustus     Marja Muntola

kuorojen harjoitus     Vesa Heimonen

koreografia ja lavastuksen suunnittelu     Eija-Irmeli Lahti

maskeeraus     Satu Aikio

äänentoisto     Sound Group


 

PALAUTETTA...

 

Oli hieno Myrskyluodon Maija, kiitos vaan! Tultiin uteliaisuudesta katsomaan omaisten näytöstä ja oltiin melkein puulla päähän lyötyjä, kun oli niin hyvä. Hyvä rytmi koko jutussa alusta loppuun, ammattitaitoiset näyttelijät, ihana ja hyvin esitetty/harjoitettu musiikki eikä yhtään heikkoa lenkkiä tai yliampumista. Esitys kosketti.
.....
Kiitos sekä minun että ystäväni puolesta hyvästä teatteriesityksestä ja hyvästä ohjauksesta! Lapsille myös erityiskiitos, samoin myös pääosan esittäjä Maijoille.... Hyvää jatkoa!

.....

Kävin eilen 5.7.2011 ensimmäisen kerran kesäteatterissanne. Odotukset olivat suuret koska ehdoton suosikkini on ollut Samppalinnan kesäteatterissa juuri Myrskyluodon Maija vuonna 1993. Te täytitte kaikki odotukseni ja vielä jopa ylititte ne. Näyttelijäsuoritukset olivat loistavat, laulut ihania ja koskettavia, lauluäänistä nyt puhumattakaan. Erityis kiitos Vanhalle Maijalle joka teki tarinasta vieläkin koskettavamman. Myös lapset olivat valtavan hyviä.
Kaikille teille SUURI KIITOS ihanasta esityksestä !

.....

Kävimme katsomassa Myrskyluodon Maijan.
Suuri kiitos näyttelijöille.
Kiitokset myös aivan mahtavan taitaville parkkimiehille, käyn paljon koiranäyttelyissä missä näitä parkin ohjaajia on ja näin taitavia en vielä ole tavannut, hienoa ! Väliajalla kahvin sai joustavasti ja se oli hyvää :) Mukavaa kesän jatkoa teille kaikille.

.....

Myrskyluodon Maija on aivan upeaa teatteria! Todella ammattitaitoinen näyttelijäryhmä - mahdatteko sittenkään olla harrastelijateatteri ;)  Ohjaus ja dramatisointi ja musiikki loistavaa :) Myös koko teatteriympäristö tarjoiluine ja muine järjestelyineen on aivan loistavasti hoidettu.

.....

Aivan upea esitys. Esitys vietiin hienosti sateesta huolimatta loppuun ammattimaisin ottein!! Suurkiitos kaikille!!

.....

Kiitos koskettavasta Myrskyluodon Maijasta 15.7.2011. Kiitos, että olette uskaltaneet ottaa esitettäväksi myös tällaista ei niin tyypillistä kesäteatterinäytelmää. Ns kesähömppäesityksiä kyllä riittää. Iso Kiitos Kaikille sekä näyttämöllä että kulisseissakin, että mahdollistitte meille tämän kokemuksen.Erityiskiitos Maijalle (Meri Kotamäelle), joka jaksoi viedä esityksen koko intensiivisyydellä läpi. Odotamme innolla jo ensi kesää ja vierailua Paimion kesäteatterissa.

.....

Kiitos mahtavasta elämyksestä! Ohjaus parkkipaikalle oli viimeisen päälle, eikä tunnelma latistunut missään vaiheessa. Kulissit olivat yksinkertaisen tehokkaat ja musiikki myötäili tilanteita ja tunteita. Näyttelijät paneutuivat rooleihinsa ihastuttavalla tavalla - sekä pienet että suuret. Maijan näyttelijäsuoritus oli uskomaton! Siitä välittyi kulloinenkin tunnelma, ilo tai suru pohjia myöten ja silti laulu oli kuuluvaa ja selvätekstistä.

.....

Kiitos upeasta teatteriesityksestä. Kyllä kannatti ajaa sata kilometriä teitä katsomaan! Loistava musiikki ja näyttelijäsuoritukset. Teillä on upeat puitteet kesäteatteriin ja mahtavat näyttelijät sekä orkesteri. Voi kumpa saisi levyllä kaikki kappaleet esittäminänne :)  Erityiskiitokset orkesterille, vanhalle Maijalle, Maijalle sekä Jannelle loistavista roolisuorituksista ja koskettavasta tulkinnasta! Iso kiitos, oli ihanaa viettää kaunis kesäilta kanssanne!

.....

Aivan ihastuttava esitys, tippa silmässä pariinkin otteeseen katsoin ja kuuntelin kauniita lauluja, Maijan roolissa ollut Meri Kotamäki oli paras sekä laulullisesti että näyttelijätyössä, (onko ammattinäyttelijä). :)

.....


KUVIA HARJOITUKSISTA

 

LEHDISTÖKUVAT: Kenneth Strömberg

 

Liitteet:
Lataa tämä tiedosto (F_0105.jpg)F_0105.jpg[Nuori Maija ( Marjut Maunu ), Nuori Janne ( Anton Simolin ), Isä ( Markku Kotamäki )]2890 Kb
Lataa tämä tiedosto (F_0122.jpg)F_0122.jpg[Nuori Maija ( Marjut Maunu )]2157 Kb
Lataa tämä tiedosto (F_0184.jpg)F_0184.jpg[Häät. Janne ja Maija ( Ville Kotamäki ja Meri Kotamäki )]2195 Kb
Lataa tämä tiedosto (F_0236.jpg)F_0236.jpg[Janne, Maija ja Vanha Maija ( Hanna Suomi )]2481 Kb
Lataa tämä tiedosto (F_0246.jpg)F_0246.jpg[Maija ( Meri Kotamäki ) ja Janne ( Ville Kotamäki )]1918 Kb
Lataa tämä tiedosto (F_0397.jpg)F_0397.jpg[Mikaelin kuolema, Maija ( Meri Kotamäki ) ja Mikael ( Benjamin Lehto )]1981 Kb
Lataa tämä tiedosto (F_0431.jpg)F_0431.jpg[Suutari Olle ( Veikko Entonen ) ja Maija ja Janne]1844 Kb
Lataa tämä tiedosto (F_0471.jpg)F_0471.jpg[Tulipalo, Janne, Maija, Lapset ( Ville Kuosmanen, Milena Pietilä, Joonatan Lehto, Benjamin Lehto )]2706 Kb
Lataa tämä tiedosto (F_0511.jpg)F_0511.jpg[Vallborg ( Maritta Hytönen ) ja Maija]2749 Kb