PAIMION KESÄTEATTERI FACEBOOKISSA

Paimion kesäteatterin Facebook-sivuille tästä

Paimion Kesäteatteri

Paimion Kesäteatterin kotisivut

Pekka Saaristo
Tolppaenkeli 1985-86

Käsikirjoitus ja ohjaus: Pekka Saaristo
Puvustus: Päivi Saaristo
Lavastus: Risto Kivimaa
Äänimaailma: Juha Ristilä sekä Jussi Väntänen / Eldorado Oy

"Paimion kesäteatterin Tolppaenkeli yltää kirkkaasti 
varsinaissuomalaisten kesäteattereiden 
tämänvuotiseen parhaimmistoon" (Turun Sanomat 9.7.1985).

Tolppaenkeli oli rehevää kansankuvausta Turun saariston sähköistämisestä kesällä 1948. Pääosassa olivat paimiolainen linjaporukka sekä erään kalastajakylän asukkaat, joiden suhtautuminen saaren sähköistämiseen oli paitsi iloinen seikka, myös epäluuloa ja pelkoa herättävä.
Jälleen kerran Pekka Saaristo otti näytelmänsä tekstiin kaksi eri murretta. Näytelmässä oli sekä vakavaa sanomaa että arkikomiikkaa. Puskaromantiikkaan se ei kuitenkaan sortunut. Ohjaajan siteeraus: "laadusta tinkimättä, yleisöä unohtamatta".
Taustamateriaalia Tolppaenkeleihin Saaristo keräsi muun muassa tolppakenkäveljeskunnan historiikista, Sähkölähteenmäki Oy:n ja Lounais-Suomen Sähkö Oy:n vuosikertomuksista sekä Kunnallislehden vuosikerroista.

Valtaosa näytelmän yleisöstä tuli Paimion ulkopuolelta. - Tämä on ollut tarkoituskin, sillä Tolppaenkeleitä on pyritty tekemään tunnetuksi laajemmaltikin, tarkensi teatterikerhon puheenjohtaja Markku Kotamäki.